Yhtiö pyrkii jatkuvasti minimoimaan toimintansa kielteisiä vaikutuksia ja samalla maksimoimaan myönteisiä
vaikutuksia. Yhtiö tarkastelee vastuullisuutta ja sen toteutumista toiminnassaan ympäristöön, sosiaalisiin ja
hallinnollisiin tekijöihin liittyvien tekijöiden kautta.

Ympäristöön vaikuttavista toimista keskeisimpiä ovat muun muassa tuotannon toteuttaminen yksinomaan
tilausten perusteella hukkatuotannon minimoimiseksi ja suomalaisten PYR-kierrätyskäytäntöjen noudattaminen.
Yhtiön kaikilla toimipisteillä on lisäksi ISO 14001 -ympäristöjohtamisen standardin mukainen sertifikaatti.

Sosiaalisiin tekijöihin vaikuttaviin toimiin kuuluvat muun muassa tuotannossa toteutettava hankinta sosiaalisesti vastuullisilta toimittajilta, nollatoleranssi ihmisoikeusloukkausten suhteen koko arvoketjussa sekä henkilöstön kattava sairausvakuutus ja tuki fyysiselle hyvinvoinnille ja kulttuuritoiminnalle.

Hyvän hallinnon osalta yhtiö pyrkii toteuttamaan vaatimustenmukaisuutta muun muassa noudattamalla kaikkia eettisiä standardeja ja lakeja toimintansa perustana.

Savox_industry_cleaning_10k_300ppi_web