Savoxin riskienhallinta on toimintaa, jonka avulla kehitetään yhtiön yhteisiä menettelytapoja tunnistaa, arvioida, hallita ja valvoa yhtiön toimintaan, tavoitteiden saavuttamiseen ja toiminnan jatkuvuuteen liittyviä riskejä. Yhtiön hallitus ohjaa ja valvoo riskienhallinnan suunnittelua ja toteutusta. Yhtiön toimitusjohtaja ja johtoryhmä vastaavat riskienhallinnan käytännön organisoinnista, kehittämisestä, koordinoinnista ja seurannasta sekä raportoinnista hallitukselle.

Riskienhallinta

Savoxin sisäistä hallintoa ja riskienhallintaa toteutetaan jäsennellyn viitekehyksen kautta, johon kuuluu sisäinen valvonta, riskienhallinta, ulkoiset tarkastukset sekä tarkastukset, jotka liittyvät tuotteiden systemaattiseen laadunvalvontaan, sertifikaatit ja sääntelyn noudattaminen. Yhtiön käyttämä viitekehys on suunniteltu varmistamaan johdonmukaista päätöksentekoa, riskitietoisuutta ja sääntelyn noudattaminen kaikilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön liiketoiminnan operatiivisia riskejä hallinnoidaan Yhtiön sisäisen riskienhallintamatriisin avulla, johon on dokumentoitu kukin operatiivinen riski, mahdolliset seuraamukset, riskien vastuuhenkilöt ja riskien hallintasuunnitelma. Lisäksi Yhtiön toimintaa ohjaa erillinen riskienhallinta-asiakirja, joka keskittyy riskien tunnistamiseen liittyvään strategiaan.

Projektien ja tarjouskilpailujen hyväksymiseen liittyvän riskin hallitsemiseksi Savox soveltaa ennalta määriteltyä myynti- ja tarjousprosessia, jota sovelletaan kunkin projektin ja tarjouskilpailun yhteydessä, mukaan lukien puolustusalan projektit ja tarjouskilpailut. Projekteihin ja tarjouskilpailuihin liittyvät Yhtiön sisäiset päätöksentekovaltuudet määräytyvät projektin luonteen, koon, riskiprofiilin ja strategisen merkityksen perusteella. Yhtiön myynti- ja tarjousprosessi pyrkii huomioimaan erityisesti sen, että Yhtiön johdolla ja hallituksella on riittävä näkyvyys ja valvontamahdollisuus suuremmissa, monimutkaisemmissa tai korkean riskiprofiilin puolustusalan projekteissa.

Osa Savoxin tuotteista on vientivalvonnan alaisia. Yhtiö hallitsee kaksikäyttötuotteisiinsa liittyvää vientivalvonta- ja sanktioriskejä tuoteluokitteluilla, asiakkaiden ja loppukäyttäjien seulonnalla, lupamenettelyillä sekä sisäisillä vaatimuksenmukaisuusprosessilla.