Savoxin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä
Osakeyhtiölain mukaan vastuu Savoxin johdosta ja hallinnosta on jaettu yhtiökokouksen ja hallituksen kesken. Osakkeenomistajilla on lopullinen päätöksentekovalta varsinaisessa yhtiökokouksessa, jossa nimitetään hallituksen jäsenet sekä yhtiön tilintarkastaja. Hallitus huolehtii Savoxin hallinnosta ja yhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen vastuut ja velvollisuudet on määritelty ensisijaisesti Savoxin yhtiöjärjestyksessä ja Osakeyhtiölaissa. Savoxin hallituksen toimintatavat ja säännöt on kuvattu hallituksen hyväksymässä työjärjestyksessä. Savoxin hallitus nimittää yhtiölle toimitusjohtajan. Lisäksi Savoxin johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa yhtiön liiketoiminnan johtamisessa. Julkisiin osakeyhtiöihin soveltuvan lainsäädännön lisäksi Savox noudattaa hallintonsa järjestämisessä Osakeyhtiölakia ja Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaisemaa hallinnointikoodia eikä aio tällä hetkellä poiketa sen suosituksista. Yhtiö tulee kuitenkin poikkeamaan 30.6.2026 alkaen voimaan tulevasta Hallinnointikoodi 2026 suosituksesta 8 (Hallituksen kokoonpano), koska hallituksessa ei ole riittävästi aliedustetun sukupuolen edustajia. Yhtiö on listautumisvalmistelujensa aikana aktiivisesti kartoittanut hallituksen kokoonpanon kehittämistä tässä suhteessa ja on sitoutunut jatkamaan rekrytointitoimenpiteitä saattaakseen hallituksen kokoonpanon suosituksen mukaiseksi. Hallinnointikoodiin voi tutustua internetissä osoitteessa https://www.cgfinland.fi.